Uusia avauksia avaruusdatan hyödyntämisessä liiketoiminnassa!

Suomi100 vuoden aikana myös avaruusteknologian mahdollisuudet ovat saaneet erityistä huomiota. Ensimmäiset piensatelliitit on saatu laukaistua ja sen seurauksena avaruuslainsäädäntöä  on aloitettu kehittämään. New Space Economy hyödyntää avaruusteknologian murrosta, joka mahdollistaa helpomman ja halvemman pääsyn avaruuteen. Tämä maailmanlaajuinen murrosvaihe vauhdittaa alan kasvua ja luo uusia edellytyksiä yritystoiminnalle.

Vuoden 2017 aikana on Suomessa käynnistynyt joukko hankkeita ja palveluita, joissa avaruusdataa hyödynnetään eri liiketoiminnoissa:

 

WONDER-palvelun avulla seurataan infrarakentamisen, liikenteen ja teollisuuden päästöjen vaikutusta. Nykyisin veden laadun tarkkailua ja seurantaa tehdään pääosin käsityönä. WONDERin tavoitteena on standardisoida ja digitalisoida koko seurantaprosessi. Palvelun kehityshanketta vetää Sitowise ja siitä saa lisätietoja https://business.esa.int/projects/wonder. Hankkeen yhteyshenkilönä on Sanna Vaalgamaa. Mukana hankkeessa on Suomen Ympäristökeskus.


IceCast-palvelu toimittaa laivoille reaaliajassa tilannetietoa säästä ja jään liikkeistä. Hankkeen tavoitteena on parantaa meriturvallisuutta, reitin suunnittelua ja optimointia, sekä tuoda säästöjä polttoaineenkulutukseen. Hanketta vetää ja lisätietoa antaa Testlab Finland Oy, Janne Tolonen. Mukana hankkeessa on VTT.


Shrub Mapping -hankkeessa luodaan operatiivinen palvelu, jossa hyödynnetään avointa satelliittidataa vesakoiden tunnistamiseen ja rajaamiseen metsäliiketoiminnassa. Tekniikalla voidaan tunnistaa ja valvoa vesakoitumista laajoilla maa-alueilla vuosi- tai jopa kuukausitasolla. Palveluhanketta vetää ja lisätietoa antaa Joni Norppa, Satellio Oy. Mukana hankkeessa on VTT, Otso, Pöyry ja Tornator.


MSW Service – Mikrosää- ja avaruussääpalvelu lentoliikenteelle. Mikrosääpalvelu yhdistää lentokoneiden tarkan reaaliaikaisen paikkatiedon, suuren resoluution sääennusteet sekä tiedon lintuparvista lähilennonjohdon alueella, ja tuottaa tietoa ja antaa varoituksia lennonjohdolle ja lentokoneille tulevista vaaratilanteista. Avaruussääpalvelu tuottaa ennusteita joiden avulla voidaan ennakoida, ottaa huomioon ja vähentää avaruussään aiheuttamien satelliittipaikannus- ja radioliikennehäiriöiden vaikutuksia lentosuunnitelmiin, koneiden navigointiin ja radioliikenteeseen. Hankkeesta vastaa ja lisätietoa antaa Juhani Huovelin, Isaware Oy. Mukana ovat ANS Finland, Ilmatieteen laitos, Reaktor Innovations ja Vaisala.


POINTSAT -hanke integroi satelliittitietoliikenteen ja lisätyn todellisuuden teknologiat luotettavaan älyratkaisuun, joka mahdollistaa tukea, koulutusta ja ohjausta merenkulun, avomeri- ja energiateollisuuden etäkohteissa. Hanketta vetää DELTA CYGNI LABS ja lisätietoa saa https://business.esa.int/projects/pointsat.


ESA Business Applications -sivuilta löydät lisätietoa hankemahdollisuuksista. Lisäksi tukea ja lisätietoja antaa Miranda Saarentaus, ESA Business Applications Finland, Geowise Oy, miranda.saarentaus@geowise.fi, puh. 040-747 8822.

 

 

Ajankohtaisia tapahtumia

17.-19.11.2017
ESA SPACE HACK (Helsinki)
Come up with new space solutions. We want to hear about your new innovations, solutions, algorithms, pieces of hardware or data products. Space is the only limit of this challenge! >>

 

13.11.2017